Ajatuksia tasa-arvosta

08.03.2021

Minulle naistenpäivä on ennen kaikkea tasa-arvon päivä. Aina tasa-arvosta puhuttaessa pitäisi muistaa, ettei pelkkä sukupuoli tee kenestäkään pätevää - olipa kyseessä sitten mies, nainen tai mikä vain muu. 

Minäkin olen joutunut perustelemaan osaavuuttani, koska olen nainen. Se on valitettavaa, mutta samalla se on sisuunnuttanut. Lasikatot täytyy murtaa niin, että helinä käy. 

Olen saanut myös valtavasti kannustusta ja voin käsi sydämellä sanoa, että nykypäivänä nuorta naista kannustetaan ainakin politiikassa enemmän kuin koskaan aiemmin. Se on hienoa.

Tasa-arvoa täytyy kehittää ympäri vuoden, myös kaikkina muina päivinä kuin naistenpäivänä. Tasa-arvoisessa maailmassa pitää huomioida kaiken ikäiset ja kaiken sukupuoliset ihmiset kaikista kulttuuritaustoista. Oikea tasa-arvo on sitä, että kaikki ovat samalla viivalla, olipa kyse työnhausta, palkasta, oikeudesta lapsiinsa, mahdollisuudesta kouluttautua tai menestyä.

Tasa-arvotyössä parasta on, että kun ajetaan toisen oikeuksia, kenenkään muun oikeuksia ei tarvitse polkea.Aion rikkoa jatkossakin lasikattoja ja kannustan siihen kaikkia kanssaihmisiäni!Hyvää naistenpäivää!